Miten elokuvatuotanto on muuttunut ajan myötä (2023)

Sofia Voss

Clarence Sinclair Bull // Getty Images

Siitä lähtien kun elokuvia keksittiin, niistä ei ole tullut vain viihteen lähdettä, vaan paikka löytää osia itsestäsi, välineitä filosofisten kysymysten esittämiseen ja työkaluja yhteiskunnallisen muutoksen tavoittelemiseen. Ihmisillä on tapana seurata elokuvan kehitystä sen luovien liikkeiden kautta, mutta yhtä mielenkiintoisia ovat muutokset ja teknologinen edistys, joka tapahtuu ruudun ulkopuolella.

Elokuvat eivät ole vain näyttelijöiden, vaan myös miehistön jäsenten, tuotantostudioiden, jakeluyhtiöiden ja teollisuuden työtä. Innovaatiot missä tahansa elokuvatuotannon osassa voivat myös tarkoittaa suurta bisnestä. Loppujen lopuksi teollisuustukee 2,4 miljoonaa työpaikkaaYhdysvalloissa, joka maksaa yli 186 miljardia dollaria palkkoja vuosittain. Se onmaailman suurimmat elokuvaviihdemarkkinat, ansaitsi lähes 21 miljardia dollaria, jota seuraavat Kiina (7 miljardia dollaria) ja Japani (3,4 miljardia dollaria). Elokuvateollisuus on yhtä monipuolinen ja segmentoitunut kuin ihmiset, jotka auttavat luomaan jokaisen elokuvakokemuksen. Jokaisella maalla on omat itsenäiset tuotantostandardinsa. Tässä artikkelissa tarkastellaan maailmanlaajuisten trendien ja innovaatioiden laajoja piirteitä.

Elokuvan alkuperästä Lumiére-veljesten kanssa Walt Disneyn ja Stanley Kubrickin kaltaisten kirjoittajien vaikutuksiin ja lopuksi 2000-luvun teknisiin innovaatioihin,Giggsterkoonnut 15 hetkeä, jotka muuttivat elokuvatuotannon tilaa käyttämällä resursseja, kutenNäytön kiukku,Collider, jaStudioBinder.

Elokuvan keksintö ja matka kuuhun

Visual Studies Workshop // Getty Images

Useimmat ihmiset ovat luultavasti kuulleet klassisen tarinan varhaisesta elokuvateatterista, joka oli niin hämmästynyt junan liikkuvasta kuvasta, että he joutuivat paniikkiin ja juoksivat ulos teatterista. Tuo tarina ontodennäköisesti urbaani legenda– mutta heidän katsomansa elokuva on hyvin todellinen, kiitos vuonna 1891 keksityn kinetoskoopin, joka hyödynsi liikkuvia kuvia.

"L'Arrivée d'un train en gare de La Ciotat (Junan saapuminen La Ciotatiin)" on ohjannut Lumièren veljekset, ranskalainen kaksikko, jota pidetään laajalti elokuvan keksijöinä. Se kiteyttää jännityksen taidemuodossa, joka voi heijastaa tarkasti todellista maailmaa. Tällä hetkellä Lumièret ja muut nousevat elokuvantekijät, kuten ranskalainen Georges Méliès, näyttivät kuitenkin olevan kiinnostuneempia fiktiivisten tarinoiden kertomisesta kuin vain dokumentoimaan ympärillään olevaa elämää.

Ensimmäinen kerrontaelokuva Lumièresistä oli tarina lapsen pilasta nimeltä "L'Arroseur Arrosé (Juottaja)" vuonna 1895, mutta vielä kuuluisempi on Mélièsin "Voyage Dans La Lune (Matka kuuhun)" vuonna 1902. perustuu Jules Vernen "From the Earth to the Moon". Tämän ikonisen lyhytelokuvan kesto on vain 14 minuuttia, mutta sen upeat lavasteet ja yllättävän edistyneet käytännön tehosteet osoittivat yleisölle elokuvamedian luontaisen innovaation.

Mykkäelokuvan aikakauden huippu

Hulton-arkisto // Getty Images

1900-luvun alussa syntyi maailmanlaajuinen elokuvateollisuus, joka keskittyi pitkien mustavalkoisten mykkäelokuvien tuotantoon. Euroopan ja Venäjän kaltaiset paikat erottuivat laadultaan ja tuotantomääriltä. Vasta vuonna 1915 keksittiin paljon hyödynnetty Technicolor-prosessi, vaikka sen alkuperäinen muoto oli kallis ja työläs, joten monivärifilmit yleistyivät vasta 1930-luvulla.

Mielenkiintoisia innovaatioita mykkäelokuvamuodossa tuli Saksasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksan ekspressionistisen liikkeen nousun myötä, joka käytti tummia varjoja, outoja kulmia ja käsitteli usein vääristyneitä todellisuutta, kuten nähtiin Fritz Langin "Metropolis" vuonna 1927. ja Robert Wienen "The Cabinet of Dr. Caligari" vuonna 1920. Tämä liike asettuu vastakkain amerikkalaisten mykkäelokuvien kanssa, jotka olivat tyyliltään luonnollisempia ja keskittyivät sen sijaan elokuvan kehittämiseen universaalina visuaalisena kielenä.

Eräitä erottuvia nimiä tältä ajalta olivat Charlie Chaplin ja Buster Keaton, jotka molemmat käyttivät elokuvaa ihanteellisena tapana hyödyntää visuaalista komediaa – Keaton vei tämän äärimmäisyyksiin,hyppäämällä katoiltaja joilla on aoikea taloputosi itseensä elokuvassa "Steamboat Bill, Jr."

Sergei Eisenstein, montaasi teorian isä

Sovfoto // Getty Images

Toinen mykkäelokuvan mestari, Sergei Eisenstein on neuvostoliittolainen ohjaaja, joka tunnetaan parhaiten vuoden 1925 elokuvastaan ​​"Battleship Potemkin", joka seuraa venäläisiä sotilaita, jotka kapinoivat sortavaa esimiehiään vastaan. Tätä elokuvaa juhlitaan työväenluokan poliittisten kamppailujen tutkimisesta ja ohjaajan loistavista tavoista hyödyntää elokuvan kieltä, joka ilmenee ikonisessaOdessa vaiheet kohtaus.

Eisenstein on varhaisen Neuvostoliiton elokuvateollisuuden tuote, joka painotti editoimista kerrontavälineenä. Sellaisenaan hän oli yksi ensimmäisistä elokuvantekijöistä, jotka käyttivät montaasia – yhdistäen useita otoksia tiettyä kerrontatarkoitusta varten – sen sijaan, että luottaisivat vain laajaan kuvaan, joka kattoi kaiken, kuten tuolloin oli tavallista. Hän vietti paljon aikaa kirjoittamiseen ja teoretisoimiseen montaasi editoinnin eduista. Hän sovelsi montaasta uransa kahdella eri jaksolla: massanäytelmien montaasi, jolla hän havainnollistaa proletariaattiluokan ahdinkoa, ja montaasi yksilöille, joka editointitekniikalla kertoo intiimejä henkilökohtaisia ​​tarinoita.

"Jazzlaulaja" ja talkie

Warner Brothers // Getty Images

Damien Chazellen 2022 Hollywood-eepos "Babylon" seuraa siirtymistä mykkäelokuvasta niin kutsuttuihin "talkies" eli elokuviin, jotka on synkronoitu äänen kanssa, mikä antaa näyttelijöille mahdollisuuden puhua. "Babylon" sisälsi otoksen varsinaisesta elokuvasta, joka muutti kaiken: Alan Croslandin "The Jazz Singer". "The Jazz Singer" oli Warner Brosin tuotanto, joka julkaistiin vuonna 1927 käyttämällä uraauurtavaa tekniikkaa: Vitaphonea.

Vitaphone hyödynsi vuonna 1877 keksittyä ja suosituksi tullutta gramofonia, musiikkisoitinta ja ääninauhuria, joka tallensi elokuvan äänen kameran pyöriessä. Tämän seurauksena elokuvassa käytettiin synkronoidun puheen ja huulilla synkronoidun laulamisen yhdistelmää saavuttaakseen ennennäkemättömän soundinsa, korostaen pääasiassa "The Jazz Singer" -päänäyttelijän Al Jolsonin ääntä, kun hän lauloi kuutta eri kappaletta. Tämä ei merkinnyt mykkäelokuvien loppua, sillä niiden tuotanto jatkui useita vuosia elokuvan julkaisun jälkeen, mutta siirtyminen talkiesiin oli seuraava iso asia elokuvahistoriassa.

Haysin koodi

Bettmann // Getty Images

Nykyyleisölle ei ole vieras Motion Picture Associationin luokitusjärjestelmä, joka merkitsee elokuvat G, PG, PG-13, R jne. Kuitenkin ennen kuin tämä järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 1968, MPA:lla oli paljon tiukemmat koodit Hollywood-elokuvissa nimeltä "Hays Code", joka on nimetty Will H. Haysin mukaan, presbyteriläisen diakonin ja Amerikan Motion Picture Associationin ensimmäisen presidentin mukaan.

Hänen ohjauksessaan suuret elokuvastudiot työskentelivät yhdessä laatiakseen luettelon aiheista, joiden näyttäminen oli joko kiellettyä tai joiden esittäminen oli vahvasti vihjailtu siitä, ettei niitä näytetä laajalle levitettäväksi tarkoitetuissa elokuvissa – tämän luettelon merkintöjä ovat kirosanoja, vihjailevaa alastomuutta ja rotujenvälisiä suhteita. , uskonnon pilkkaaminen ja seksuaaliset perversiot. Tämän koodin versioita on ollut olemassa vuodesta 1930, mutta ne jätettiin suurelta osin huomiotta seurausten puutteen vuoksi, joten kun koodi otettiin virallisesti voimaan vuonna 1934, siihen liittyi tuotantokoodihallinnon luominen, jonka oli hyväksyttävä jokainen elokuva ennen julkaisua.

Sääntöä rikkoneet olivatmustalle listalle, ja heidän työnsä oli usein hukassa. Esimerkiksi Mabel Normand, joka ohjasi ensimmäisenä Charlie Chaplinin Kulkurina ja oli ensimmäinen henkilö, joka mursi neljännen seinän, tunnettiin "komedian äitinä". Silti hänen yhteytensä Roscoe "Fatty" Arbuckleen (murhaskandaaliin sekaantunut näyttelijä) sai hänet karkotettua Hollywoodista.

Disneyn alkuperä ja animaatioelokuva

Bettmann // Getty Images

Vuonna 1923 perustettiin virallisesti Walt Disney Studios, alun perin nimeltään Disney Brothers Cartoon Studio, jossa Walt ja Roy Disney tuottivat animoituja lyhytelokuvia. Näihin elokuviin kuuluu useita "Liisa ihmemaassa" -vaikutteisia lyhytelokuvia, "Steamboat Willie", joka esitteli Mikki Hiiren, ja "Silly Symphonies" -musiikkisarja, jotka kaikki toteutettiin cel-animaatiolla.

Cel-animaatio oli 2D-animaatioiden kultainen standardi, jossa jokainen elokuvakehys piirretään ja väritetään selluloidilevylle, joka kerrostetaan erikseen piirretyn taustan eteen. Nämä solut valokuvataan ja toistetaan peräkkäin, mikä luo illuusion liikkeestä. Se on uskomattoman yksityiskohtainen ja aikaa vievä prosessi, joka teki suurimmalle osalle 1930-luvun ihmisistä ajatuksen animaatioelokuvasta mahdottomalta.

Walt Disney ei kuitenkaan ollut kuin useimmat ihmiset ja antoi animaattoriryhmälleen tehtäväksi luoda vuoden 1937 elokuvan "Lumikki ja seitsemän kääpiötä", Disneyn ensimmäinen animaatioelokuva. Elokuvan luominenkesti kolme vuottaja otti "32 animaattoria, 1032 assistenttia, 107 välityötä, 10 layout-taiteilijaa, 25 taustataiteilijaa, 65 erikoistehosteanimaattoria ja 158 värjää ja maalaria sekä lukemattomia tuotantohenkilöstöä." Sen 1,4 miljoonan dollarin kustannukset (yli alkuperäisen 250 000 - 500 000 dollarin budjetin) melkein ajaivat studion konkurssiin. Silti lopputulos oli sen arvoinen, kun "Lumikki" pyyhkäisi ympäri maailmaa ja nosti rimaa pysyvästi elokuva- ja animaatioteollisuudelle.

"Citizen Kane" ja elokuvakieli

Bettmann // Getty Images

Vuoden 1941 "Citizen Kane" -elokuvaa pidetään laajalti yhtenä ellei niistä kaikkien aikojen parhaat elokuvat, sijoittuen ykköseksi Sight and Sound -ohjelman Kaikkien aikojen suurimmat elokuvat -äänestyksessä50 vuotta peräkkäin(yli kahdessa edellisessä kyselyssä Alfred Hitchcockin "Vertigo" ja Chantal Akermanin "Jeanne Dielman, 23, quai du Commerce, 1080 Bruxelles").

Orson Wellesin käsikirjoittama, ohjaama, näyttelijä ja tuottama "Citizen Kane" merkitsi hänen ensimmäistä tutkimusmatkaansa elokuvan tekemiseen. Kukaan ei voinut kertoa, koska Welles ja hänen kuvaajansa Gregg Toland osoittivat jo muodon hallintaa. Kriitikko Kenneth TynankuvattuWellesin ja Tolandin keksinnöt tarjoavat yleisölle "aikuisten sanaston" elokuvaan. Kaksikko kääntyi pois tämän ajan elokuvien keinotekoisesta estetiikasta ja pyrki sen sijaan elokuvaan, joka heijastaa ulkonäöltään todellista elämää. Tämä saavutettiin kekseliäällä kulmakäytöllä, pitkillä kuvauksilla, syvällä tarkennuksella (jossa sekä etu- että taustakohteet ovat tarkennettuina) ja "chiaroscuro"-valaistuksella, joka viittaa korkeakontrastiseen valaistukseen, joka luo syviä valoja ja varjoja.

Italialainen uusrealismi

SeM/Universal Images Group // Getty Images

Toisessa maailmansodassa eri hallitukset eri puolilla maailmaa tekivät yhteistyötä elokuvastudioiden kanssa luodakseen propagandaelokuvia yrittääkseen muuttaa sodan julkisia näkökulmia. Sillä aikaaHollywoodoli yksi avainpelaajista tässä, italialainen Cinecittà Studios levitti samoin propagandaa, kunnes liittoutuneiden pommitukset tuhosivat sen osittain.

Kun sota päättyi, italialaisen elokuvan maisema muuttui pysyvästi – elokuvantekijät, jotka olivat aiemmin työskennelleet vain studioympäristössä, huomasivat nyt olevansa vailla resursseja ja heikentäviä tarinoita kerrottavanaan. Heidän vastauksensa oli luoda italialainen uusrealistinen elokuvaliike, jossa nähtiin elokuvia, jotka tehtiin minimimäärällä miehistön jäseniä ja laitteita sekä ei-ammattimaisia ​​näyttelijöitä, joiden tavoitteena oli vangita tosielämä mahdollisimman tarkasti.

Tarinat seurasivat usein jokapäiväisiä työväenluokan päähenkilöitä ja tutkivat Italian sosiaalista ja poliittista tuhoa Benito Mussolinin aikana ja sen jälkeen. Tämä merkitsee erittäin terävää poikkeamaa Hollywoodin elokuvanteosta ja auttoi kehittymäänKolmas elokuva, jossa elokuvantekijät hylkäävät amerikkalaiset menestysfilmit ja eurooppalaiset esteettiset elokuvat luodakseen realistista poliittista elokuvaa, jossa kamera on ihmisten käsissä.

Ranskan uusi aalto

ullstein-kuva // Getty Images

Aivan kuten 1940-luvun italialainen elokuvateollisuus, toisen maailmansodan jälkeisen Ranskan elokuvan täytyi tyytyä ankarasti rajoittuneisiin budjetteihin; kuitenkin elokuvantekijät katsoivat neorealistista liikettä ennen heitä ja innostuivat hyödyntämään tätä resurssien puutetta elokuvallisen muodon uudelleenmäärittelyyn. 50-luvun ranskalaisessa New Wave -elokuvassa käytettiin ei-näyttelijöitä, todellisia paikkoja, tee-se-itse-valaistusta ja kameralaitteita, ja siitä on tullut tärkeä nykyajan inspiraation lähde sellaisille elokuville, joita voidaan tehdä rajoitetuin keinoin.

Resurssejaan kiinnostavampaa on kuitenkin se, kuinka ranskalainen uusi aalto horjutti elokuvan kielen hylkäämällä klassisen elokuvanteon. Luonnonvalon käyttö vapautti kameran ja näyttelijöiden improvisoimaan estoja, mikä yhdessä kädessä pidettävän kameran kanssa antoi elokuville realistisemman ilmeen. Suuri osa heidän kumouksellisuudestaan ​​tuli elokuvan editoinnissa, jossa näppärät hyppyleikkaukset ja panostukset sekä selostukset ja neljännen seinän katkokset rikkoivat jokaista elokuvallista "sääntöä" tuolloin. Lopulta ranskalaiset uuden aallon teemat irtautuivat uusrealismin julkisista poliittisista aiheistatutkia asioitasen sijaan eksistentialismista ja ihmisen olemassaolon ironiasta.

Bollywoodin elokuvateollisuus

Universaali historian arkisto // Getty Images

Nimi Bollywood välittää välittömästi kuvia eloisista väreistä, ylellisistä tansseista ja korkean panoksen melodraamasta; Bollywood-elokuva ei kuitenkaan ole jotain, joka voidaan helposti pelkistää yhdeksi stereotypiaksi. Nimi Bollywood on sekoitus Hollywoodista ja Bombaysta, Mumbain eläkkeellä oleva nimi Intiassa, ja se on laaja nimimerkki Mumbaissa sijaitsevalle hindukieliselle elokuvateollisuudelle. Tämä ei kuitenkaan ole mikä tahansa toimiala, sillä Bollywood yhdessä pienempien alueellisten teollisuudenalojen kanssa tekee Intiasta elokuvatuotannon perusteella suurimman elokuvateollisuuden maailmassa.

Bollywoodin elokuva alkoi edelläkävijäelokuvantekijä Dadasaheb Phalkesta, joka teki ensimmäisen intialaisen elokuvansa vuonna 1913 "Raja Harishchandralla", mutta eteni hieman hitaammin kuin Hollywood, koska sen ensimmäinen talkie ilmestyi vasta vuonna 1931 Ardeshir Iranin "Alam Ara" -elokuvalla. Bollywood jatkoi kehitystä seuraavien 40 vuoden aikana ja saavutti harppauksensa intialaisen elokuvan kulta-ajalla 1940-luvulta 1960-luvulle, jossa tutkittiin yhteiskuntapoliittisia teemoja laajamittaisten tuotantojen kautta. Nykypäivän Bollywood-elokuva syntyi 1970-luvulla. Se loi yleisiä tyyppejä, kuten "masala"-elokuva, joka yhdistää melodraamaa, musikaaleja ja rom-com-elokuvia, ja toimintaelokuvat, jotka tutkivat Intian järjestäytynyttä rikollisuutta. Nämä elokuvat ovat saatavilla paremmin kuin koskaan, kiitos suoratoiston.

Stanley Kubrick ja tieteiskirjallisuus

Keith Hamshere // Getty Images

Kuuluisa ohjaaja Stanley Kubrick teki vain 13 elokuvaa 46-vuotisen uransa aikana. Silti jokainen elokuva käsitteli hurjasti erilaista tarinaa eri genreissä samalla kun se jatkuvasti työnsi elokuvan rajoja. Elokuvalliset raskassarjat, kuten Martin Scorsese, Steven Spielberg, Christopher Nolan ja James Cameron, ovat kaikki kertoneet inspiraationsa Kubrickin elokuvista ja arvostuksestaan, ja se on vain muutamia mainitakseni.

Elokuvayhteisössä käydään paljon keskustelua siitä, mikä Kubrickin elokuvista on hänen paras, mutta on turvallista sanoa, että vuoden 1968 "2001: A Space Odyssey" on kiistatta vaikuttavin. Ennen elokuvan julkaisua science fiction -genre oli vakiintunut, mutta sitä ei arvostettu kriittisesti, koska useimmat elokuvat olivat leiriytyneitä, leikkivät samoilla harvoilla trooppilla ja niiltä puuttui syvempi merkitys. Kubrickin visio tieteiskirjallisuudesta oli kuitenkin syvällinen, täynnä eksistentialismia, ihmisluonnon kysymyksiä ja ajan tutkimusta.

Ensisijainen syy tähän sävymuutokseen on, että elokuvan korkean konseptin futurismista huolimatta Kubrick päätti ohjata elokuvan mahdollisimman realistisesti, mikä sisälsi tosielämän tutkijoita ja neuvonantajia avaruusjärjestöiltä. Kubrickin tuotanto oli niin tarkka, että sen mukaanNew Yorkilainen, NASAn korkea-arvoinen johtaja kutsui Kubrickin studiota "NASA Eastiksi". NASAlla on jopa sivu verkkosivuillaan, jossa kerrotaan, mitä avaruusmatkailun elementtejä "2001: A Space Odyssey" kuvasi tarkasti.

James Cameron ja "Avatar"-efekti

Kevin Winter // Getty Images

13 vuoden jälkeen "Avatar"-jatko-osa "Avatar: The Way of the Water" julkaistiin vuonna 2022 suurella taloudellisella menestyksellä. Mutta jopa erinomaisista lipputuloistaan ​​se ei ole vieläkään päässyt lähelle James Cameronin vuoden 2009 hittisarjan voittomarginaalia. Elokuva oli ensimmäinen koskaan tehty2,85 miljardia dollariamaailmanlaajuisesti lipputuloissa ja on pysynyt eniten tuottavina elokuvana julkaisunsa jälkeen (vain väliaikaisesti ohitti "Avengers: Endgame"), mutta se tuskin on sen vaikuttavin piirre.

"Avatar" mullisti 2000-luvun elokuvateollisuuden ja loi alustan massiivisille CGI-menestysfilmeille, joista on tullut yleisiä sen jälkimainingeissa. Cameron päätti kuvata digikameroilla aikana, jolloin elokuva oli vielä normaalia, ja vuonna 2008 vain noin 12 % amerikkalaisista teattereista oli varustettu digitaalisten elokuvien näyttämiseen. Siitä tuli ensimmäinen kokonaan digitaalikameroilla kuvattu elokuva, joka voitti parhaan elokuvan Oscarin. .

"Avatar" herätti myös ajatuksen 3D-elokuvasta. Cameron ja laiteasiantuntija Vincent Pace loivat edistyneenstereoskooppinen(kaksi linssiä, jotka tallentavat kaksi ihmissilmää peilaavaa kuvaa) kuvauslaitteisto ja uusi liikkeenkaappaustekniikka, jokakappaleitanäyttelijöiden kasvojen lihakset. Lopuksi, jotta "Avatar" olisi uskottava, Cameronin tiimin oli luotava realistisen näköinen muukalainen maailma hahmojen asuttavaksi, mikä vaatipitkälle kehittynytvalaistusjärjestelmät sekä teksturointi- ja maalausohjelmistot.

Vihreän näytön popularisointi

Sunset Boulevard // Getty Images

Vihreät näytöt ovat saatavilla oleva moderni tekniikka, jota käyttävät elokuvantekijät, YouTube-käyttäjät ja sisältyvät jopa palveluihin, kuten Zoom. Se on myös tekniikkaa, joka on ollut olemassa melkein yhtä kauan kuin elokuva. Sen ensimmäinen käyttö juontaa juurensa hypnotisoijaksi ryhtyneeseen elokuvaohjaajaksi George Albert Smithiin, jonka tekniikkaa käytettiin vuoden 1903 "The Great Train Robbery" -elokuvassa ja myöhemmin elokuvaaja Frank Williams kehitti vuoden 1933 "The Invisible Man" -elokuvassa.

1970-luvulla monet tv-asemat ottivat käyttöön vihreän näytön tekniikan suoria lähetyksiä varten, mutta vasta 1980-luvulla tekniikasta tuli nykyään nähtävissä oleva tehokas VFX-työkalu. Klassinen sci-fi-toimintaelokuva "Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back" johti tätä kehitystä, koska erikoistehosteneuvoja Richard Edlund loi tulostimen, jossa on uskomattoman korkealaatuinen optiikka, joka toimi sinisen näytön kanssa (toisin kuin tavallisessa vihreässä). ). Vuonna 1988 live-action-näyttelijät ja taustat olivat vuorovaikutuksessa vihreiden hahmojen kanssa ensimmäistä kertaa "Who Framed Roger Rabbit" -elokuvassa, mikä tasoitti tietä Game of Thronesin kaltaisille esityksille, jotka luovat realistisia lohikäärmeitä ja hirviöitä.

Marvel-liikkeenkaappaus

Gareth Cattermole // Getty Images

Ensimmäisen virallisen Marvel-elokuvan vuonna 2008 ("Iron Man") jälkeisenä aikana Marvel Cinematic Universe on ilmeisesti ohittanut elokuvateollisuuden sekä suosiollaan että laajalla elokuvatuotannolla.yli 40MCU-elokuvat helmikuussa 2023. Se oli ensimmäinen yritys, joka loi niin sanotun "elokuvauniversumin", jossa eri hahmoja seuraavat eri elokuvat tapahtuvat kaikki samassa universumissa ja joskus risteytyvät. Se on synnyttänyt useita muita yrityksiä ja franchising-yhtiöitä seuraamaan sen jalanjälkiä, kuten DC Extended Universe ja jopa Star Wars uudemmilla spinoff-elokuvillaan ja -sarjoillaan.

MCU-elokuvat normalisoituivat käyttämällä laajoja CGI-erikoistehosteita lähes jokaiseen kohtaukseen, hylkäämällä käytännön tehosteet ja erikoistehosteet vihreille näytöille ja liikkeen kaappaamiseen. Tästä on tullut Hollywoodin uusi tuotantostandardi: Se on helpompaa ja halvempaa, mutta vain siksi, että näissä Marvel-elokuvissa käyttämät visuaaliset tehostetaiteilijat ovatalipalkattu ja ylityöllinen. Tässä prosessissa Disneyn omistamasta Marvel Studiosista on tullut niin rikas ja voimakas kokonaisuus, että sehaittaariippumattomille elokuvantekijöille, joiden alkuperäisiä ideoita ei pidetä enää elinkelpoisina. Jos riippumattomat elokuvat löytävät tiensä teattereihin, niiden esitysaikoja lyhennetään merkittävästi, jotta MCU-elokuvia esitetään pidempään.

ILM:n StageCraft ja virtuaalituotannon nousu

EVGENIY SOFRONEYEV // Getty Images

Tähtien sota -franchising on jo pitkään edistänyt teknologista kehitystä elokuvissa George Lucasin ja erikoistehostemestari John Dykstran ansiosta, joka johti Industrial Light and Magic -studiota, joka otti esiin elokuvien ulkomaailman hahmot ja ympäristöt. Huolimatta yli 40 vuoden toiminnasta, yritys on edelleen nostaa modernin teknologian rajoja uusiin korkeuksiin uusimmalla luomuksellaan, StageCraftilla, jota se käytti "The Mandalorianissa".

"The Mandalorian" oli Disneyn ensimmäinen live-action Star Wars -televisio-ohjelma, joka menestyi kriittisesti, kun se esitettiin vuonna 2019. Menestyksestään huolimatta yleisö ei silloin tiennyt, kuinka vaikuttava ohjelma oli. Perinteisen vihreän valkokankaan käyttäminen olisi aiheuttanut hyvin erityisen ongelman "The Mandalorian" -kuvauksessa, koska päähenkilö nähdään aina koko vartaloa peittävässä metallipuvussa – olisi uskomattoman vaikeaa peittää kaikkia vihreitä heijastuksia ja heijastuksia. kohtauksen maisema sisään.

Astu sisään StageCraftiin, massiiviseen pyöreään LED-näyttöjen seinään, joka hyödyntää 3D-tekniikkaa luodakseen liikkuvan, interaktiivisen taustan kohtauksille. Toisin kuin perinteiset taustat, Stagecraftin näytöt on yhdistetty GPS:n kautta kameraan. Jos kamera kallistuu vasemmalle, ruudun perspektiivikuvat siirtyvät vasemmalle ikään kuin ne kuvattaisiin todellisessa paikassa. ILM on sittemmin otettu käyttöönpysyvät ja väliaikaiset virtuaaliset tuotantovaiheet, viimeisin, joka sijaitsee lähellä laitostaan ​​Vancouverissa, British Columbiassa.

Samaan aikaan yhä useammat yritykset haluavat päästä mukaan toimintaan virtuaalituotantoon, jota tutkitaan studioissa maailmanlaajuisesti, mukaan lukienIso-Britannia.jaKanada. Näistä edistysaskeleista huolimatta tekniikka on edelleen uskomattoman nuorta ja edelleen kallista, ja alan haasteena on löytää kannattavampia ratkaisuja, jotta studiot voivat pysyä pinnalla ja elokuvan ystävät voivat jatkaa fantastisten maailmojen ja toiminnantäyteisten kohtausten löytämistä.

Tämä tarina ilmestyi alun perin Giggsterissä, ja se tuotettiin ja jaettiin yhteistyössä Stacker Studion kanssa.